|
Hengitysilma
sisältää runsaasti erilaisia ja kokoisia hiukkasia, joista silmin
näkymättömät pienhiukkaset on todettu terveydelle
haitallisimmiksi. Mikroskooppisen pieniä saastehiukkasia pidetään
jopa suurimpana ihmiseen ympäristöstä kohdistuvana
terveyshaittana.
Ilmassa
leijuvista hiukkasista alle 10 mikrometrin (μm) eli millimetrin
tuhannesosan kokoisia hiukkasia kutsutaan hengitettäviksi
hiukkasiksi, joista alle 2,5 μm
kokoisia hiukkasia kutsutaan
pienhiukkasiksi. Alle 0,1 μm
kokoiset hiukkaset ovat ultrapieniä hiukkasia, joita on yli 90
prosenttia kaikista hiukkasista. Ultrapieniä hiukkasia syntyy mm.
liikenteen pakokaasupäästöistä, puun poltosta,
energiantuotannosta ja teollisuudesta.
Suuret haitat terveydelle ja kansan hyvinvoinnille
Pienhiukkaset pääsevät tunkeutumaan syvälle keuhkoihin ja ultrapienet hiukkaset voivat päästä keuhkorakkuloista
myös verenkiertoon, vaikuttaen elimistössä pitkiäkin aikoja.
Pienhiukkasille erityisen herkkiä väestöryhmiä ovat astmaatikot seka
keuhkoahtaumaa, sepelvaltimotautia, sydämen vajaatoimintaa ja
allergista nuhaa sairastavat ihmiset sekä pienet lapset. Tutkimusten
mukaan pienhiukkaset lyhentävät eurooppalaisten elinikää
keskimäärin yhdeksällä kuukaudella. Suomessa ne aiheuttavat vuosittain noin 1300 ennenaikaista kuolemaa, 600 kroonista keuhkoputkentulehdusta ja lapsille 30 000-40 000 hengitystieinfektiota. Kansantaloudelle terveyshaitoista aiheutuu vuosittain jopa kolmen miljardin euron menetykset.
Pienhiukkasia on kaikkialla
Korkeimmat
hiukkaspitoisuudet mitataan vilkkaasti liikennöidyillä alueilla.
Mm. Helsingin keskustassa pienhiukkaspitoisuudet ovat lähes aina
korkeita ja usein ne ylittävät EU:n määrittelemät raja-arvot.
Omakotialueillakin voivat pitoisuudet nousta hyvin
suuriksi, erityisesti lämmityksen ja puun pienpolton seurauksena.
Kaukokulkeutumat tuovat aina pienhiukkasia haja-asutusalueillekin ja
ajoittain pitoisuudet kohoavat kaukokulkeutumien seurauksena hyvin
korkeiksi laajoilla alueilla, näin kävi Suomessa mm. Venäjän
metsäpalojen aikaan vuonna 2006.
Liikenteestä,
puun poltosta ym. lähteistä aiheutuneet hiukkaset ovat runsaimpia
ulkoilmassa, lähellä päästölähteitä. Ihmiset hengittävät
kuitenkin valtaosan pienhiukkasista sisätiloissa, jossa noin 90 %
ajasta vietetään.
Pienhiukkasilta voi suojautua
Pienhiukkasten määrää sisäilmassa voi vähentää yksinkertaisin
keinoin, suodattamalla sisään virtaavan ulkoilman ja poistamalla
pienhiukkasia sisäilmasta.
|